Otsikon mukainen kysymys pyörii yhä useamman suomalaisen mielessä, kun alkaa pohtimaan sitä, mistä kotona tai yrityksessä käytetty sähkö on peräisin ja millaisia vaikutuksia sillä on ympäristöön. Kuluttajat ovatkin entistä valveutuneimpia myös sähkömarkkinoilla ja täysin uusiutuvilla lähteillä tuotettu sähkö on jotain sellaista, josta ollaan valmiita maksamaan jo hieman enemmänkin. Lisäksi yritykset valitsevat ympäristöä vähemmän kuormittavan sähkön alkulähteen, koska asiakkaat katsovat sen vastuullisemmaksi valinnaksi, jota halutaan tukea.
Tässä artikkelissa pureudumme tuulivoiman suosioon Suomessa ja myös siihen, mistä sitä kotiinsa on mahdollista saada. Käsittelemme erityisesti tuulivoiman hyötyjä, joka on alati suositumpi vaihtoehto Suomessa. Opastamme sinua muun muassa kilpailuttamaan nykyisen sopimuksesi niin, että saat kotiisi takuu varmasti tuulivoimalla tuotettua sähköä.
Yksi tuulivoiman suosioon positiivisesti vaikuttava syy on tuulivoimaan liittyvien myyttien murtaminen. Tärkein vasta-argumentti on pitkään ollut se, että tuulivoima on saanut niin paljon tukea valtiolta, että itse sähkön hinta pysyy keinotekoisesti ja epäreilusti kilpailukykyisenä suhteessa esimerkiksi vesi- ja aurinkovoimaan. Näin ei kuitenkaan enää ole, vaan jo 2010-luvun loppua kohden kaikki Suomeen rakennetut tuulivoimalat ovat olleet alusta alkaen toimineet markkinavoimien ehdoilla ja tuottaneet jopa tulosta. Syy tähän on yksinkertaisesti kysynnän kasvu: erilaisten kyselyiden ja mittausten perusteella suomalaiset ovat aina vain halukkaampia vaihtamaan nimenomaan tuulivoimaan.
Mistä nykyinen sähkösi tulee?
Monille ei välttämättä ole täysin selvää, mistä nykyisen sähkösopimuksen mukainen sähkö on peräisin. Kannattaa ihan ensimmäisenä vilkaista sähkölaskusi erittelyosaa: sieltä löytyy tieto siitä, mistä laskusi koostuu ja monet yhtiöt antavat sen mukana tarkan kuvauksen voimassa olevasta sopimuksesta. Hintatietojen lisäksi asiakkaalle kerrotaan usein myös sähkön alkuperä, vaikkakin se on toisinaan eritelty vain joko uusiutuvaksi, uusiutumattomaksi tai sekasähköksi.
Mikäli erittelyosasta löytyvä vastaus ei tyydytä, voit olla yhteydessä sähköyhtiöösi ja pyytää tiedon siitä, mistä sinun sopimuksesi mukainen sähkö on peräisin. Tämän yhtiö selvittää niin sanotuilla alkuperätodistuksilla, jotka se ostaa sähkön mukana ellei tuota sitä sitten itse.
Kilpailuta tarvittaessa
Kun sinulla on tieto siitä, millainen nykyinen sähkösopimuksesi on, on aika tehdä päätös: oletko tyytyväinen esimerkiksi sähkön alkuperään? Mikäli et ole, on syytä aloittaa kilpailuttaminen. Sen voi tehdä itse verrattain helposti ja apunasi ovat vanhat sähkölaskut. Katso muutaman vanhan laskun, mieluiten koko vuoden ajalta, perusteella kuinka paljon kulutat taloudessasi sähköä noin keskimäärin. Ota tämä lukema muistiin ja katso sitten nykyisen sopimuksesi hintatiedot: paljonko on perusmaksu ja paljonko sähkön hinta kilowattituntia kohden?
Mikäli asut huoneistossa eli kerros- tai rivitaloasunnossa, jossa ei ole sähkölämmitystä, on sähkönkulutuksesi keskimääräistä vähäisempää. Tällöin on hyvä tarkkailla sähkösopimusten perusmaksua ja tähdätä mahdollisimman matalaan, sillä se muodostaa pidemmän päälle leijonan osan itse sähkön hinnasta eikä sitä voi muuttaa vähentämällä kulutusta. Toisin on sen sijaan sähkölämmitteisissä kohteissa ja omakotitaloissa noin yleensäkin: tällöin säästöä syntyy fiksuilla ja arkisilla valinnoilla, joten kannattaa pitää silmällä sähkön hintaa kilowattituntia kohden.
Seuraavaksi sukelletaan sitten itse vertailuun. Etsiessäsi eri sähköyhtiöiden tarjouksia, rajaa hakua koskemaan nimenomaan tuulivoimalla tuotettua sähköä. Kun olet löytänyt mielenkiintoisia vaihtoehtoja ole yhteydessä sähköyhtiöihin ja ilmoita, että olet tekemässä kilpailutusta ja haluat nimenomaan tuulivoimaa. Ota tarjoukset ylös, tai pyydä yhtiötä lähettämään ne sähköpostilla. Ilmoita, mihin sähköyhtiöön päädyit viikon kuluessa, sillä tarjous ei välttämättä ole voimassa kovinkaan kauaa.
Suomessa tuulee eniten keväällä ja syksyllä, joka näkyy toisinaan myös tuulisähkön hinnoissa: pitkään jatkunut tuuli saa hinnat painumaan alas ja sähköyhtiöt alkavat miettimään jopa tuulisähkökampanjoita. Ajoitus on siis ensiarvoisen tärkeää. Vaikka kyselyiden mukaan moni ei pidä pitkistä määräaikaisista sopimuksista, kannattaa lukkoon lyöty hinta nähdä ennemminkin hintaturvana.
Entäs nyt?
Nyt kun pistokkeistasi tulee sataprosenttisesti tuulisähköä, voit huokaista helpotuksesta ja unohtaa sähköasiat kokonaan. Ei aivan. Määräaikaiset sopimukset tulevat päätökseen ja silloin on syytä neuvotella taas jatkosta. Oma-aloitteisuus palkitaan tässäkin asiassa ja tiedossa saattaa olla jos jonkinlaista etuutta.
Monien tutkimuksien ja kyselyiden mukaan suomalaiset ovat melko laiskoja antamaan palautetta yritykselle pois lukien ne tilanteet, joissa on jotain valitettavaa. Olisikin hyvä oppia antamaan myös myönteistä palautetta ja kiitosta silloin, kun aihetta on. Tuulisähkö ei ihan vielä ole mikään oletusarvo ja sähköyhtiösi arvostaa varmasti, jos kerrot saamastasi hyvästä palvelusta muillekin.