Vielä viime vuosikymmenen alussa tuulivoima oli melko marginaalinen osa sähkön kokonaistuotannossa Suomessa. Se on kuitenkin ollut tasaisessa nousussa koko ajan osittain valtion tukien takia, mutta nykyään myös ihan jo puhtaasti markkinavoimien ansiosta.
Voimanlähteenähän tuuli on hyvinkin vanha. Ihmiset ovat rakentaneet tuulimyllyjä jo vuosisatojen ajan. Varsinkin jauhojen jauhaminen on valtavan työmääränsä ja keskeisen roolinsa vuoksi saanut ihmiset miettimään, miten tästäkin hommasta selviytyisi vähemmällä vaivalla. Todisteet ensimmäisistä tuulimyllyistä ovat hämärän peitossa, mutta muinaiset persialaiset, roomalaiset ja kiinalaiset ovat kaikki alkaneet kiinnostua tuulivoiman käyttötarkoituksista jo ennen ajanlaskun alkua. Eurooppaan ensimmäiset tuulimyllyt saapuivat ristiretkeläisten mukana 1100-luvulla ja niitä käytettiin jauhojen jauhamiseen.
Tässä artikkelissa pureudumme tosin nykyaikaan ja siihen, miksi ihmiset ovat yhä enemmän ja enemmän kiinnostuneita tuulivoimasta. Tuulivoimalla tuotettua sähköä halutaan koteihin, jotta kodin energiankulutus rasittaisi vähemmän luontoa. Yritykset ovat myös alkaneet päivittämään sähkösopimuksiaan. Kun yritys kertoo käyttävänsä vain tuulivoimalla tuotettua sähköä tuotteidensa tai palveluidensa tuottamiseen, kuluttajat kokevat sen lisäarvoksi, josta kannattaakin maksaa hieman enemmän.
Kysytään kuluttajilta
Ihmisten asennoituminen tuulivoimaan on pitkään ollut melko kahtiajakautunutta: toiset vastustavat sitä sen vuoksi, että tuulivoimaloiden rakentamiseen on saatu isoja määriä valtion avustuksia. Lisäksi tuulivoimasta ja -myllyistä on levitetty monenlaista salaliittoteoriaa tietämättömien ihmisten keskuudessa. Toiset puolestaan kannattavat tuulivoimaa kuin lempijääkiekkojoukkuettaan. Tuulivoiman katsotaan olevan tulevaisuuden energiamuoto, joka varmistaa, ettei maailmasta lopu sähkö.
Tuulivoiman tarjoajat kuuntelevat herkällä korvalla kuluttajien tuntemuksia ja asenteita – eritoten niiden muutosta vuosien saatossa. Nykyään, kun lähes kaikilla on taskussaan älypuhelin, jolla on helppo pelata vaikkapa casinohuone mobiili suomi -pelejä, voi teknologiaa hyödyntäen kerätä myös ison määrän ihmisiä ja kutsua heidät mukaan jakamaan mielipiteensä. Kuluttajat vastaavat mielellään erilaisiin kyselyihin, koska niiden avulla tehdään tuotekehittelyä ja tietoa saadaan suoraan kohdeyleisöltä ilman turhia välikäsiä.
Erilaiset kuluttajabarometrit ja kyselyt ovat osoittaneet, että ihmiset ovat yhä kiinnostuneempia tuulivoimasta ja asenteissa on tapahtunut selkeä muutos kohti positiivisuutta. Kuten jo sanottu, kuluttajat valitsevat mielellään täysin tuulivoimalla pyörivän yrityksen ja haluavat kotiinsa nimenomaan ympäristöystävällistä ja päästötöntä tuulivoimaa. Tätä voi yksinkertaisesti selittää valveutumisella: koska luontoon ja ilmastoon kohdistuneista uhista puhutaan yhä enemmän, ovat monet alkaneet miettiä, millaista valtaa juuri yksittäinen kuluttaja käyttää koko tässä suuressa kokonaisuudessa.
Faktoja on myös alettu tarkistaa entistä enemmän ja nopeammin, jolloinka erilaiset vääristyneet mielikuvat ja tahallinen tuulivoiman mustamaalaaminen eivät enää leviä. Kuka tahansa voi käydä lukemassa asiantuntijoiden raportteja ja data on entistä avoimempaa. Tämä on ollut tärkeässä roolissa kuluttajien asenteiden muuttumisessa: on vaikeaa olla negatiivinen sellaista tahoa kohtaan, joka avoimesti kertoo omasta toiminnastaan ja sen taustoista.
Tuulivoima 2020-luvulla
Tuulivoiman vastustajien tärkein argumentti on jo pitkään ollut sen epäreilu kilpailuasetelma: tuulivoimaloita rakennettaessa ja niiden operoidessa ne saavat valtiolta suuria määriä sellaista tukea, jota muut energiantuottajat eivät saa. Näin tuulivoiman hinnan on väitetty pysyvän keinotekoisesti kilpailukykyisenä esimerkiksi vesivoimaan verrattuna.
On totta, että Suomen valtio on pitkään tukenut tuulivoimaa melko avokätisesti. Syynä on kuitenkin pitkän ajan strategia levittää sitä muuallekin kuin mihin ihmiset mielikuvissaan sen yleensä sijoittavat: perinteisesti tuulivoimalan on katsottu kuuluvan rannikon maisemiin, mutta koska Suomi on tasainen maa, ovat tuulimyllyt pyörineet myös sisämaassa. Viimeisen parin vuoden aikana tuulivoiman kysyntä on kuluttajapuolella ollut kuitenkin niin suuressa kasvussa, että tuulivoimaloita on alettu rakentaa myös täysin markkinaehtoisesti – ja ne tuottavat jopa voittoa!
Puhtaasti sähkön lisäksi on myös alettu miettimään, voisiko tuulivoimalla tuottaa kaukolämpöä. Se on monen suomalaisen kodin juoksevissa kuluissa melkoinen meno ja myös sen ympäristövaikutukset ovat alkaneet puhuttaa. Tuulivoiman jo nyt kasvava suosio toimii todennäköisesti hyvänä katalyyttina tuulella tuotetun kaukolämmön kehittämisessä.
Ennusteet ovat siis oikein hyvät Suomessa suotuisten olosuhteiden ja alati myötämielisemmän yleisön vuoksi. Asiantuntijat arvelevat, että vuoteen 2030 mennessä Suomessa yli kolmannes sähköstä on tuotettu tuulivoimalalla. Paikalliset sähköyhtiöt rakentavat yhä enemmän tuulipuistoja ja teollisuus pyrkii maksimoimaan oman sähköntuotantonsa rakentamalla omia tuulivoimaloitaan. Ja ken tietää – kotitalouksille saatetaan alkaa jo tällä vuosikymmenellä markkinoida omia pieniä tuulivoimaloita, joilla voi kattaa osan tai jopa koko energian kulutuksensa.